Metsäradio.

Kestävyyurheilufanaatikko, TV- juontaja, toimittaja, Teemu Virtanen hiihti rullasuksilla Hangosta Nuorgamiin reilussa viikossa. Hallitseva 24 tunnin hiihdon maailmanmestari halusi tehdä matkan hyvässä tarkoituksessa. Nyt ei kerätty rahaa mihinkään, vaan haluttiin näkyvyyttä kestävyysurheilulle ja erityisesti hiidolle. Vanha konkari Juha Mieto lämpenee myös aina hiihdolle ja sen tukemiselle. Niinpä Kurikan jätti on Teemu Virtasenkin mukana avustamassa, kannustamassa ja vähän neuvomassakin huikeaa ultraurheilijaa. Juha Mieto tulee Lappiin aina mielellään ja mieluusti kertookin kuuluvansa pohjoisessa kalustoon, vaikka onkin lantalainen. Viime lauantaina Teemu Virtanen viimein pääsi maaliin Nuorgamiin, hieman sitä ennen Utsjoella Virtasen ja Miedon tapasi Jarmo Siivikko.

Täktominlahti on ainutlaatuinen merenlahti Hankoniemellä. Se on nykyään luonnonsuojelualue, ja eteläisen Suomen merkittävimpiä lintualueita. Lahti on matala ja vesi vaihtuu hitaasti. Se on kuin Itämeri pienoiskoossa: noin neliökilometrin laajuista merenlahtea uhkaa rehevöityminen ja umpeenkasvu. Hankolaiselle Ari Heinilälle alue on tuttu. Hän on viettänyt siellä vuosikymmeniä ja päätti ryhtyä toimimaan alueen hyväksi kymmenisen vuotta sitten. Hän sai mukaansa paljon eri tahoja yhteiseen suojeluhankkeeseen: Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkijoita, Hangon kaupungin, paikallisia asukkaita, maanomistajia ja yrityksiä, Metsähallituksen, luonnonsuojelujärjestö WWF:n. Tärkeänä osana alueen suojelua perustettiin kosteikko keräämään mereen kulkeutuvaa maa-ainesta ja ravinteita. Hankolaiset koululaiset ovat olleet mukana mm. istuttamassa kosteikon reunoille kasveja. Ari Heinilä ja suojeluhanke ovat saaneet hankkeesta mm. Läntisen Uudenmaan ympäristöpalkinnon ja Hangon kaupungin ympäristöpalkinnon. Minna Pyykk

Puolisentoista vuotta sitten porot popsivat suihinsa Suomen ehkä kauneimman hautausmaan. Sevettijärven hautakummut oli peitetty poronjäkälällä, joka on myös porojen suurta herkkua. Eläimet pääsivät paksujen kinosten ansiosta aidan yli hautausmaalle ja söivät nälkäänsä kaikki jäkälät. Vahingosta viisastuneina hautausmaan aitaa korotettiin viime kesänä, ja nyt viimeisten parin viikon ajan talkoolaiset ovat maalanneet aitaa ja peittäneet hautoja tuoreella poronjäkälällä, kertoi sevettijärveläinen Kauko Ljetoff. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.

Millainen suhde diakoni Risto Ikäheimolla on luontoon? Pitääkö metsä tai pihapiiri olla hoidettu? Mikä luonnossa ihastuttaa? Heinävedellä Valamossa Ikäheimon tapasi Juha Laaksonen.

Alkukesä on lintujen parasta pesimäaikaa. Näihin aikoihin kesäkuusta pohjoisen Suomen erämaalinnulla uivelolla alkaa olla hautomishommat jo käynnissä. Toimittajamme Anna-Kaisa Brenner lähti hauholaisen rengastajan ja lintuharrastajan Pekka Poutun mukaan tarkistamaan, joko uivelon pöntöissä näkyy elämää. Pouttu on sijoittanut pönttöjä muun muassa Inarin Kaamaseen pienen kirkasvetisen erämaalammen tuntumaan.

Alppiruusulaakso on kuuluisin Mustilan arboretumin alueista Elimäellä. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1920-luvun lopulla. Laaksoon haluttiin luoda metsäpuisto, jossa kotimaisen metsän sekaan istutettaisiin ulkomaisia puita ja pensaita jäljitellen metsän luonnollista rakennetta. Kasvupaikkana Alppiruusulaakso on koko Arboretumin parhaita. Maaperä on multava, kostea ja ravinteikas, ja laakson pohjalla kulkee pieni puro, joka kerää liiallisen kosteuden sekä tasoittaa lämpötilaoloja. Suurilatvuksiset männyt pidättävät osan auringonsäteilystä ja suojaavat siten puolivarjossa viihtyviä alppiruusuja ja perennoja. Männyt myös tasoittavat tuulioloja, jotka eivät Alppiruusulaaksossa muutenkaan ole epäsuotuisat, sillä laakso sijaitsee Arboretumin keskellä suojaisessa painanteessa. Yhdessä nämä tekijät luovat erinomaiset edellytykset niin alppiruusujen kuin muidenkin kasvien kasvulle. Toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen on työskennellyt Mustilassa vuosikymmien ajan.

Jos vähänkään liikkuu rannoilla näinä alkukesän viikkoina, ei oikeastaan voi välttyä näkemästä - ja kuulemasta - vesilintuja. Niin kuikka, härkälintu, kuin kaulushaikarakin pitävät reviirimekkalaansa, ja hyvällä tuurilla voi kohdalle osua harvinaisempiakin rantojen siivekkäitä. Siru Päivinen ajeli Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa, jonne on ansiokkaasti perustettu uusi kosteikko osaksi valtakunnallista vesilintujen levähdysalueverkostoa. Puhetta pidettiin mm. vesilintulaskennoista, joihin kaivataan lisää talkooväkeä kautta maan. Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija Kai-Erik Nyholm tiivistää, miltä upouusi kosteikko rantapeltojen ja -metsien laidalla vaikuttaa.

Kesän kynnyksellä lehdossa soi ainutlaatuinen konsertti. Vasta silloin Suomeen ehtivät kaukomailta lehdon omimmat linnut: kertut, sirittäjät, kultarinnat, kuhankeittäjät, satakielet ja monet muut laulumestarit. Lehdossa voi asustaa yli kymmenen lintupariskuntaa joka hehtaarilla, moninkertainen joukko havumetsiin verrattuna. Lehtojen vaateliaista linnuista yksi uhatuimpia on valkoselkätikka, jonka pärjääminen todistaa metsän arvokkaaksi muillekin lajeille. Missä tikka, siellä elämä. Pertti Koskimies ihasteli ja äänitti lehdon lintukuoroa Parikkalan Siikalahden rannalla.

Metsäradiossa vierailtiin Keski-Suomessa. Jyväskylässä asuu innokas ilvesharrastaja Jussi Ristonmaa, joka on jo vuosikymmenien ajan ajanut ilveksien asiaa. Ilveskeskuksen nettisivuilla todetaan, että Euraasian ilveksellä on melko laaja esiintymisalue ja levinneisyys. Elinalue kattaa suuren osan pohjoisesta pallonpuoliskosta ja pohjoinen havumetsä on tyypillistä ilveksen elinaluetta. Ilveksiä esiintyi aikoinaan hyvinkin runsaana koko Manner-Euroopassa, mutta 1800-luvulla alkanut lajiin kohdistunut viha hävitti suuria ilvesesiintymiä ja keskitti esiintymät Euroopan pohjois- ja itäosiin. Viime vuosina ilvestä on palautettu takaisin luontoon mm. Juran vuoristoon, Sveitsin ja Ranskan alueelle, Puolaan sekä Saksaan. Osa näistä uudelleen palauttamisista on onnistunut kehnosti, sillä lisääntyvä ilveskanta aktivoi myös niitä ihmisiä tarttumaan aseisiin, jotka jostain syystä eivät suvaitse ilvestä. Syrjäiset metsäalueet ovat ilvekselle mieluisinta asuinaluetta myös täällä kotimaassa. Vaihteleva maasto jossa korkealla

Suunnistus, geokätköily, pokemonien etsiminen - kaikki ne ovat eräänlaista löytöretkeilyä, ja sielultaan aarteenetsintään verrattavissa. Listalle voisi lisätä luolien etsimisen. Länsi-Uudenmaan Raaseporissa asuva Henri Heikkinen harrastaa yleisurheilua ja luolien etsimistä. Juoksulenkkiensä lomassa Heikkinen löytöretkeilee metsissä, ja löydettyään luolan, kiipeää tai ryömii sen sisään ja merkitsee sijainnin karttaan. Nyt Heikkinen on julkaissut luolista opaskirjan nimeltä Raaseporin ja Inkoon luolat ja onkalot. Hänen suosikkiluolansa sijaitsee Fängkärrsberget- nimisen kallion rinteessä Karjaan Meltolassa. Sinne päästäkseen joutuu kapuamaan jyrkkää tai erittäin jyrkkää mäenrinnettä korkeussuunnassa 50 metriä maanpinnan tasolta. Mutta perillä maisemat ja luola palkitsevat. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.

Kevät on kääntynyt kesän puolelle ja nyt kalastajat suuntaavat jälleen kulkunsa kohti kotimaan upeita vesistöjä. Vaaput ja nirhat ovat siiman päässä kovassa käytössä, kun kalaa yritetään saada rannalle tai veneeseen. Alunperin muikku toimi mallina monille täkykalaa muistuttaville pyyntivälineille ja vaaput tehtiin silloin kokonaan puusta. Nyt Metsäradion aalloilla uivat nirhat ja vaaput, aiheesta tarinoivat Asikkalan Vääksyssä tietokirjailija Erkki Norell ja toimittaja Asko Hauta-aho.

Kaksivuotisessa Sotka-elinympäristöhankkeessa rakennetaan vesilinnuille levähdysalueita eri puolille Suomea. Pääosin maa- ja metsätalousministeriön rahoittama ponnistus on tuonut uudella tavalla yhteen metsästäjät, lintuharrastajat ja myös kylien väen. Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa on parin vuoden ajan ansiokkaasti uurastettu vesilintukosteikkoa, ja parkkipaikka on selvästi laitettu merkille. Siru Päivinen ajeli katsomaan, mitä on saatu aikaiseksi.

Jos ostaa vanhan kesämökin miten kannattaa aloittaa pihapiiriin tutustuminen. Juha Laaksonen on selvittämässä Inkoon Degerbyssä tätä Jarmo Jalosen pihalla.

Suomalainen metsäkeskustelu on pahasti poteroitunutta, eikä se ole mikään ihme. Yli 60 vuoden avohakkuupakko on lukinnut sekä ajattelun, että alan käytänteet. Nyt ollaan kuitenkin tienhaarassa, josta ei entisin eväin päästä eteenpäin. YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n 6. raportti julkaistaan ensivuoden alussa, tutkijoiden viesti on yksiselitteinen. Luonnon monimuotoisuudelle ON tehtävä tilaa. Yksi Suomen johtavista ilmastonmuutosasiantuntijoista, Itä-Suomen yliopiston maantieteen ja historianlaitoksen dosentti Tero Mustonen, vastaa raportin Eurooppa-luvusta. Siru Päivinen kuulosteli tutkijan tuntoja Pohjois-Karjalassa Selkiellä, metsässä joka on paljon neljää hehtaariaan suurempi ja merkittävämpi.

Muoniossa, Jerisjärven rantamaisemissa, sijaitsee Suomen kalakirjasto. Kolme vuotta sitten avattu kirjasto sai syntynsä, kun Ari Savikko alkoi pelastaa kaatopaikkakohtalolta tieteellistä kalakirjallisuutta. Pelastusoperaatiosta syntyi ihan oikea hirsiseinäinen kirjasto, jossa on aineistoa hyllymetreissä mitattuna jo puoli kilometriä! Metsäradio teki jutun kirjaston aukeamisesta, mitä kirjastolle tänään kuuluu ja millaista tietoa sieltä haetaan. Jutussa selviää sekin, miten kalastus on muuttunut sadassa vuodessa välttämättömyydestä nautinnoksi.

Toukokuu etenee vääjäämättä kohti kesää. Menneiden kylmien viikkojen aikana linnut olivat metsissä aika hiljaa. Tilanne on nyt täysin muuttunut, jos jaksaa herätä vielä aikaisin aamulla. Asko Hauta-aho kävi muutama päivä sitten Nastolan Sylvöjärvellä heti auringonnousun jälkeen kuuntelemassa luonnon tarjoamaa konserttia. Punakylkirastas ja mustapääkerttu säestivät väkevästi taustalla, mutta aluksi kohteena oli läheisessä puussa taitavasti luritteleva kultarinta. Kaikki ohjelmassa kuultavat linnut esiintyivät päijät-hämäläisessä rantamaisemassa koko kevään voimalla. Luvassa on siis yksitoista minuuttia kevättä!

Maailman metsiä koskeva tuorein tutkimustieto vetää vakavaksi. Tällä viikolla kuultiin, että Amazonin rappeutunut sademetsä tuottaakin jo enemmän päästöjä, kuin sitoo hiiltä itseensä. Metsien planetaarinen kohtelu joudutaan miettimään uusiksi, ja mieluummin pian. Miten Suomi metsäisenä - tai ainakin talousmetsäisenä - maana voisi hoitaa oman osansa paremmin? Esimerkiksi tätä pohtii YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreimman raportin Eurooppa-luvusta vastaava Tero Mustonen. Mustonen on Itä-Suomen yliopiston dosentti - ja kalastaja - jolle luonnon ennallistaminen on tuttua. Siru Päivinen tapasi Mustosen Kontiolahden Selkiellä, lähellä Linnunsuon komeata kosteikkoa. Mutta mihin tarkalleen mahtoi ilmastotutkijamme toimittajan viedä?

Liikutko luonnossa retkeillen, uiden, pyöräillen, meloen, hiihtäen? Käytköä marjareissuilla tai sienimetsällä? Onko luonnossa liikkuminen mielestäsi helppoa? Pitäisikö jotain parantaa? Toivotko lisää reittiohjeita, opasteita nuotiopaikkoja, virkistysalueita? Oletko huolissasi jostain? Nyt on mahdollisuus vaikuttaa. Käy kommentoimassa ja kertomassa omista ajatuksistasi osoitteessa. Otakantaa.fi kohdassa luonnon virkistyskäyttöstrategia. Toukokuun loppuun asti kerätään suomalaisten ajatuksia, toiveita, huolia luonnon virkistyskäytöstä ja sen tulevaisuudesta. Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Nieminen koordinoi tätä hanketta useiden ministeriöiden, julkishallinnon, tutkimuslaitosten ja järjestöjen tuella. Minna Pyykkö tapasi hänet aurinkoisena iltapäivänä Suomenlahden rannassa Helsingissä.

Metsäradiossa seurattiin jo vuosia sitten, kun metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen jättiurakka Vuorenpeikon näkötorni alkoi hahmottua korkealle kalliolle Lahden Järvistenkylällä. Tornin rakennuspuut olivat yli 20 metriä pitkiä ja puuta onkin mennyt kohteeseen todella paljon. Seuraavassa haastattelussa selviää miten tämä näköalapaikka on yleisölle avoinna tänä kesänä. Asko Hauta-aho kiipesi Erkki Salosen kanssa Vuorenpeikon näkötorniin liki 30 metrin korkeudelle lämpimän kesätuulen puhaltaessa puunlatvojen yläpuolella.

Suomalainen metsä merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Metsien monitaiturille Teuvo Hirvoselle metsä on antanut niin kodin, elannon kuin harrastuksiakin. Asuinympäristönä metsä tuo elämään sisältöä sekä raaka-aineita niin ruokapöytään, kuin kodin lämmöntuotantoonkin. Tavallinen tallaaja ihailee usein luonnontilaista metsää. Hirvosen harjaantunut metsänomistajansilmä lepää sen sijaan hyvin hoidetussa kasvukuntoisessa talousmetsässä, sillä mies tietää myös kotimaisen metsän taloudellisen arvon: Nouseva biotalous ja fossiilisista polttoaineista luopuminen tekevät kotimaisesta metsästä hyvän sijoituskohteen. Vuosikymmenten saatossa myös lukuisat kohtaamiset villipetojen kanssa ovat Hirvoselle tuttuja, mutta petoja ja luontoa on miehen mielestä turha pelätä. Teuvo Hirvosta haastattelee Elina Kinos.